RAKENNUSMESTAREITA
Asiakkaamme on Pirkanmaalainen rakennusyhtiö, joka on toiminut alalla jo reilut 20 vuotta. Osaamista löytyy kaikilta talonrakentamisen osa-alueilta, asuinrakentamisesta liike- ja tuotantotiloihin ja korjausrakentamiseen. Asuntotuotantoa on yli 6 500 asuntoa.
Nyt haemme heille Vantaalle, Järvenpäähän ja Vihtiin
RAKENNUSMESTAREITA
alkuun vuoden kestävään määräaikaisuuteen. Työmaat alkavat arviolta kesän alussa.
Rakennusmestari tulee toimimaan tiiviissä yhteistyössä vastaavan mestarin kanssa ja monipuoliseen ja vaihtelevaan tehtävääsi kuuluu mm. työmaiden työn laadun valvominen, asennusryhmien toiminnan koordinointi, aikataulutus ja ohjaus sekä useita muita työmaiden toteuttamiseen liittyviä tehtäviä. Työssäsi olet myös aktiivisesti yhteydessä eri tahoihin työkohteissa ja asiakasyrityksemme sisällä.
Hakijoilta odotamme rakennusmestarin, -insinöörin tai rakennusteknikon koulutusta.
Arvostamme alalta jo jonkin verran osaamista hankkineita mestareita, joilla on kokemusta työmaiden esimiestehtävistä.
Persoonaltasi olet yhteistyökykyinen ja pystyt sujuvasti asioimaan eri sidosryhmien kanssa. Sen lisäksi olet jämäkkä persoona, joka kykenee tekemään itsenäisiä päätöksiä ja kantamaan vastuuta.
Kiinnostuitko? Käy rekisteröitymässä nettisivujemme kautta www.profficefinland.fi.
Yritys: Proffice Finland Oy
Kaupunki: Vantaa, Järvenpää ja Vihti